Natsi-Saksan erikoiset joukko-osastot osa 1.

Waffen-SS joukkojen perustamisen jälkeen ja sodan puskiessa halki Euroopan päätettiin mukaan värvätä niin valloitettujen, kuin liittolaismaiden vapaaehtoisia SS-miehiä. Vapaaehtoisia tuli myös pieniä määriä puolueettomista maista. Näiden joukkojen laatu vaihteli huomattavasti.
Tästä vaihtelusta on hyvänä esimerkkinä;

                13. Waffen SS-vuoristodivisioona Handschar 

Sodan jatkuessa 1943 Saksa tarvitsi jatkuvasti lisävoimia kiihtyvän partisaanitoiminnan kitkemiseen.
Etenkin entisen Jugoslavian alueella Titon partisaanit aiheuttivat miehittäjille päänvaivaa. Tätä tarkoitusta varten perustettiin 13. SS vuoristodivisioona "Handschar"("Sapeli"). Handschar oli koostumuksensa takia erittäin mielenkiintoinen; se koostui noin 26 000 pääosin Bosnian muslimista lisänä katolilaisia kroaatteja ja upseeristo koostui pääosin etnisistä saksalaisista.
Vuonna 1944 sen vahvuus supistettiin 17 000 mieheen.

Tässä "muslimidivisioonassa" jokaisella pataljoonalla (poislukien saksalaisten viestipataljoona) oli oma kenttä-imaami; muslimien "sotilaspappi". Waffen-SS ei hyväksynyt sotilaspappeja mutta Handscharille tämä myönnytys sallittiin. Värväys vaiheessa puhuttiin Islaminuskon  ja Natsi-Saksan yhteisestä taistelusta juutalaisia vastaan.
Handschar taisteli Bosnian ja Kroatian rajalla Syrmian alueella kunnes ylitti Sava-joen ja muodosti turva-alueen Bosnian puolelle. Handscharin miehet toimivat monesti säälimättömästi niin siviilejä kuin sotavankejakin kohtaan. Divisioona syyllistyi julmuuksiin etenkin serbi-, ja juutalais-siivilejä kohtaan. Kun se siirettiin Zagrebiin 1944 karkuruus lisääntyi entisestään ja monet bosnialaiset karkasivat. Divisioona hajotettiin; epäluotettavat bosnialaiset saivat lähteä. Divisioonan ongelmat pyrittiin pitämään salassa, jotta sen propaganda arvo säilyisi. Joitakin bosnialaisia kuitenkin jäi palvelukseen ja he taistelivat myöhemmin puna-armeijaa ja bulgarialaisia vastaan ennen antautumistaan briteille.

Handschar-divisioonan miehiä

SS-Sturmbrigade R.O.N.A (Kaminskin prikaati)

"Kansallisen Venäjän vapautusarmeijan" prikaati koostui valko-venäläisen entisen sisällisodan veteraanin  Bronislav Kaminskin organisoimista venaläisestä,valkovenäläisestä, sekä ukrainalaisesta vapaaehtoisesta, puna-armeijan loikkareista ja karkureista sekä sotavangeista. Alkuun se oli 200 miehen itsenäinen "militia" myöhemmin 1944 se liitettiin Waffen SS:n osaksi ja se oli  kasvanut 10-12 000 miehen vahvuiseksi prikaatiksi. Se varustettiin Neuvostoliitolta saaduilla sotasaalispanssareilla ja tykistöllä. 

Kaminskille räätälöitiin ainutlaatuinen Waffen-Brigadeführer der SS -arvo.

Kurskin taistelujen jälkeen prikaati vetäytyi valko-venäjälle taistelemaan partisaaneja vastaan. Tähän aikaan prikaati syyllistyi mielivaltaisiin sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan. Vuoden 1944 lopulla prikaatin jänteet; noin 4-7 tuhatta koottiin SS:n koulutusleirille ja sen pohjalta oli tarkoitus koota uusi SS-divisioona. Juuri ennen tätä saatiin kuitenkin tieto Varsovan kansannoususta. Osa RONA-prikaatia lähetettiin kukistamaan sitä. Varsovassa prikaati syyllistyi jälleen julmuuksiin siviiliväestöä kohtaan. Näiden tapahtumien seurauksena, sekä prikaatin epäluotetavuuden ja suuren karkuruusprosentin vuoksi SS/Gestapo salamurhasi Kaminskin ja lavasti tämän kuoleman. Prikaati hajotettiin ja lyhyen aikaa sen jäänteet taistelivat Slovakian partisaaneja vastaan ennen siirtoa viimeiseen "vapautusarmeijan" muodostelmaan. Monet näihin osastoihin kuuluneet neuvostosotilaat teloitettiin sodan jälkeen Neuvostoliiton toimesta.

Bronislav Kaminski

                                 Vapaa Intia (Indische) Legioona

Kokonaan intialaisista koottu legioona omilla upseereillaan. 

2. maailmansodan aikaan Intia oli osa brittiläistä imperiumia. Intialaisen vapaustaistelija Subhas Chandra Bossen saavuttua Berliiniin 1941 sinne perustettiin Saksan rahoituksella "Vapaa Intia Keskus", joka mm. lähetti kansallismielistä radio-ohjelmaa Intiaan. Samoihin aikoihin Tobrukin taistelujen jälkeen vangiksi saatujen liittoutuneiden puolella taistelleiden intialaisten joukosta valittiin  27 upseerin vapaaehtoinen ydinjoukko joka lähetettiin Berliiniin. Sen jälkeen lähetettiin uudet 600 vapaaehtoista miestä josta 300 valittiin  jatkokoulutukseen. Sen perustamista käytettiin pää-asiassa propaganda tarkoitusena Intian brittihallintoa vastaan ja vastavoimien kehittämiseen Intiassa. 1941 koottiin noin 3000 miehen osasto mahdollista hyökkäystä varten Intiaan.

Vuoteen 1943 mennessä sen koko oli kasvanut merkittävästi aiemmin Pohjois-Afrikassa saatujen sotavankien loikattua Saksan puolelle  sekä Intialaisten pakolaisten saavuttua legioonan palvelukseen. Siinä palveli niin Intian hinduja, sikhejä kuin muslimeitakin. Sata legioonalaista tiputettiin laskuvarjoin Itä-Iraniin osana "operaatio Bajaderea", jossa tarkoituksena oli soluttautua Intiaan Iranin rajan kautta ja järjestää sabotaasitoimintaa brittihallintoa vastaan. Myöhemmin sitä käytettiin Pohjois-Atlantin vallin puolustukseen ja Normandian mahinousun jälkeen se osallistui viivytystaisteluihin halki Ranskan. Hitler ei arvostanut intialaisten taistelukykyä, kuitenkin joitan ansiomitaleja ainakin ehdotettiin Azad Hindin miehille Bossen toimesta. 1945 legioonan rippeet yrittivät alppien läpi puolueettoman Sveitsin alueelle, mutta jäivät vangiksi eteneville amerikkalaisille ja ranskalaisille joukoille. Azad Hindin miehet lähetettiin takaisin Intiaan, jossa heille luettiin syytteet maanpetoksesta.